Personal Mastery on suunnattu yritysjohtajille ja yrittäjille, jotka haluavat pysähtyä ja keskittyä oman elämän strategiaan. Henkilökohtainen tasapaino on kasvun tae myös työelämässä.

Muutosmatka lähtee liikkeelle henkilökohtaisella Firstbeat Life hyvinvointianalyysillä, joka on käytössäsi koko ohjelman ajan. Olen sertifioitu Firstbeat Life valmentaja sekä koulutettu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. 

Ohjelma on räätälöityihin, sinulle keskeisiin aiheisiin porautuvaa. Työskentelyn teemoina voivat olla mm. stressi ja oma vireystila, palautuminen ja lepo, liikunnan merkitys, suorituskeskeisyydestä luopuminen tai mentaalitaitojen merkitys johtamisessa. Ihan jokaisella meistä on avaimet omien voimavarojen ja mielekkään arjen mestarointiin.

Tavoitteena on henkisten voimavarojen kasvattaminen ja resilienssin vahvistaminen vastaamaan omia pyrkimyksiä elämässä ja työelämässä.

Kuusi tapaamista 12 viikon aikana

Sovimme 6 tunnin mittaista lyhytterapia-aikaa kolmen kuukauden ajalle.

Ensimmäinen tapaaminen on orientaatio tuleville viikoille ja kurkistamme elämäntilanteeseesi sekä tavoitteisiin, joita kohti Personal Mastery matkallasi suuntaat.

Kehon ja mielen yhteys sekä stressin ja palautumisen kaava on aina yksilöllinen. Myös elämäntilanteella ja terveydentilalla on merkitystä.

Firstbeat Life mittaus

Sinulle toimitetaan orientaation jälkeen postitse Firstbeat Life -paketti. Voit hyödyntää mittausta koko lyhytterapian ajan niin usein kuin haluat. Ihminen on systeeminen kokonaisuus, joka mukautuu helposti ympäristöön. Koetun ja mitatun stressin välinen ero voi olla yllättävä.

Sovitaan yhdessä noin 3 päivän alku- ja loppumittauksista terapiajakson aikana, joiden avulla myös minä terapeuttina ja koulutettuna Firstbeat Life -valmentajana saan tietoa hyvinvoinnistasi. 

Toimitusjohtajan pesti nosti odotukseni pilviin 

"Miten lunastan minulle uskotut odotukset, saan tiimin luottamaan tapaani olla ja johtaa? Kuinka nostan itseni tehtäväni vaatimalle tasolle?

Kaksi vuotta sitten päänsisäisen kelan pysäyttäminen onnistui ajoittain avantouinnilla, mutta vaikutus oli vain hetkellinen. En usko, että ilman ulkopuolista "väliintuloa", jossa minut kohdattiin kokonaisvaltaisesti ihmisenä niin työn kuin muun elämän osa-alueilla, tämä muutos olisi ollut mahdollinen. Vaikutukset eivät näy pelkästään työroolissa vaan ihan kaikessa: kaverina, sisarena ja äitinä."

Jaana Seppälä, toimitusjohtaja Kasvu Open Oy

Tilaa lisätietoja 

Ole hyvä ja jätä yhteystietosi niin otan sinuun yhteyttä niin pian kuin mahdollista.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita